Kohtuuttoman hauska teatteriyökylä!
Näillä mennään -revyy Suomen Komediateatterin Peacock-näyttämöllä ja makoisat unet The Folks Hotel Konepajalla.
Piristystä pimeään syksyyn saat satavarmasti Suomen Komediateatterin ja The Folks Hotel Konepajan yhteisestä teatteriyökyläpaketista. Teatterielämyksen ja majoituksen The Folks Hotel Konepajalla voi nyt varata yhdestä paikasta “Varaa tästä” painikkeesta. Saat kaiken tarvitsemasi yhdellä varauksella! Ja helppous jatkuu myös näytöspäivänä, sillä hotellilta on vain alle 10 minuutin kävelymatka teatterille.
Näillä mennään -revyy tarjoaa yhteiskunnallisia havaintoja maailmasta, jossa meitä kaikkia tsempataan pystymään omaan parhaaseemme, joka ainoa päivä, joka ikinen hetki.
Revyykonkarit Kiti Kokkonen, Teemu Aromaa, Krisse Salminen ja Anniina Koivuniemi saavat rinnalleen tänä vuonna Suomen Komediateatterissa revyydebyyttinsä tekevät Joonas Nordmanin, Hannes Suomisen, Jussi Puhakan, NikoLan, Inkeri Hyvösen, Anna-Leena Sipilän sekä Matti Puron ja näillä sitten mennään. !Huom 2025 näytöksissä on muutoksia näyttelijäkaartissa.
Huom!
Tammi- ja helmikuun 2025 ajan Teatteriyökyläpaketit erikoishintaan 197€ kahdelle Duo-huoneessa!
Paketti sisältää majoituksen yhdeksi yöksi Duo-huoneluokassa ja teatteriliput majoittujille. Halutessasi voit lisätä varausvaiheessa myös aamiaiset hotellin Albina ravintolassa tai vaihtoehtoisesti voit hyödyntää hotellin hyvin varusteltua yhteiskeittiötä.
Valitsemalla tämän paketin säästät sekä majoituksessa, että teatterilipuissa. Kokonaishinnan näet varauskalenteristamme, valitsemalla ensin päivän, henkilömäärän, Duo-huoneluokan ja sen jälkeen Näillä mennään! -teatteripaketin.
Varaukset tulee tehdä viimeistään vuorokausi ennen majoittumista. Varaus on sitova ja se maksetaan hotelissa sisäänkirjautumisen yhteydessä. Mikäli varaus kuitenkin perutaan varauksen teon jälkeen, veloitetaan 60€:n peruutusmaksu per henkilö. Muutokset mahdollisia maksutta, huomioiden jäljellä olevat näytöspäivät.
Teatteriliput toimitetaan sähköisesti viimeistään varauksesta seuraavana arkipäivänä. Teatterin istumapaikat määräytyvät parhaiden vapaana olevien paikkojen mukaan.
Lisätietoja näytöksestä ja näytösajoista Suomen Komediateatterin sivuilta. Huomioitahan, että teatteripaketti on ostettavissa vain The Folks Hotel Konepajan kautta.